info@digidog.fi

Minun laumani

Minun laumani
Kouluttajana minulta kysytään usein, mitä tulisi tehdä, kun koira tekee sitä tai tätä. Mutta mitä enemmän koiria kohtaan, sitä vaikeampaa on antaa yksiselitteistä vastausta, sillä koirat ovat yksilöitä ja ulospäin samalta näyttävä käytös voi olla eri asian ilmentymä. Toki käytökseen voi puuttua, mutta jotta saataisiin pysyvä ratkaisu, olisi hyvä tietää, miksi koira käyttäytyy siten kuin käyttäytyy.
Jäyhä Jököttäjä Jedi
Jedi on ehdottomasti elämäni koira, sellainen, joka osuu kerran elämässä kohdalle. Se on venäjänmustaterrieri, jäyhä jököttäjä, joka suhtautuu äärimmäisen epäluuloisesti kaikkea uutta kohtaan. Sen unelmien elämässä kaikki perheen jäsenet olisivat selkeän reviirin sisällä, se itse makoilisi kukkulan kuninkaana pitäen laumaansa silmällä ja nauttisi auringon paisteesta; toki pakkanenkin kelpaisi Jedille, se ei hätkähdä edes 25 asteen pakkasia.
Jedi on yhden ihmisen koira ja se kulkisi vaikka läpi harmaan kiven ollakseen kanssani. Kun opettelemme uusia asioita, näen kuinka suuri pyörä pyörii ja jos se ei tajua, mitä pitäisi tehdä, se yleensä heittäytyy piehtaroimaan maassa. Mutta kun se oivaltaa mitä pitäisi tehdä, se tekee sen vakaasti ja varmasti. Sen intoa on liikuttavaa katsella, se heittää 65 kilon takamuksensa perusasentoon niin että hiukseni vain hulmuavat tuulessa ja takamus jysähtää maahan niin, että maa tärähtää. ”Olen valmis kuin partiopoika!”.
Lauman blondi Bruno
Laumamme uusin jäsen on Bruno, nuori isovillakoirauros, joka tuli meille alkuvuonna kodin vaihtajana. Brunolla oli tullessaan ongelmia kuin pienessä kylässä, kaikenlaista, joka oli minulle jo ennestään tuttua yksittäisissä koirissani, mutta nyt vain kaikki yhdistettynä yhteen koiraan ja lisäksi ihan uusia eksoottisia ongelmia, joihin en ollut aiemmin omien koirieni kanssa törmännyt. Arki lähti sujumaan pienin askelin ja osa ongelmista katosi, mutta vieläkin tunnen, kuinka ongelmat aivan kuin kuplivat sen pääkopassa, ulospäin kaikki näyttää hyvältä, mutta en tiedä, koska miten ja milloin vanhat ongelmat ryöpsähtävät esiin varoittamatta. Se on pehmeä koira ja aluksi se kiintyi Jediin. Se kulki Jedin perässä ja alkoi matkia sitä, siitä lähti sen sopeutuminen.
Bruno on kuin sipuli, josta paljastuu aina uusia kerroksia. Onneksi se on kuin hyvä viini, joka paranee, kun siihen tutustuu paremmin. Bruno ei ole mikään ruudinkeksijä, pikemminkin se on perheemme blondi. Siinä missä Jedi ponnistelee ymmärtääkseen, mistä on kysymys, Bruno ei edes tajua, että mitään kysymystä oli olemassakaan.
Se rakastaa pitkiä kävely- ja juoksulenkkejä mieheni kanssa, mutta alussa treenit minun kanssani olivat sille täysi kauhistus. Se istui jähmettyneenä yhdessä paikassa, liikahtamatta mihinkään paikasta, johon olin sattunut jättämään sen. Kerran olin tehnyt pienen treenin sen kanssa ja vienyt sen takaisin seinän vierelle missä muutkin koirani odottivat omaa vuoroaan ja kun myöhemmin katsoin sitä, se istui jähmettyneenä tuijottaen seinää, liikahtamatta mihinkään. Brunon kanssa työstän treeneissä yhä oppimaan oppimista ja metsälenkit ovat ehdottomasti sen juttu.
Lauman Einstein Zorro
Zorro tuli meille kodinvaihtajana puolitoista vuotta sitten, se on aikuinen kääpiövillakoirauros. Siinä missä Bruno on blondi, Zorro on laumamme Einstein. Sen kanssa ei oltu tehty mitään, mutta kun se sai treeneissä juonen päästä kiinni, se osoittautui salaman nopeaksi oppijaksi. Se taitaa olla fiksuin koira mitä minulla on koskaan ollut. Zorron kanssa on hauska treenata, se oivaltaa ja sillä on valtava halu tehdä.
Alussa ongelmana olivat sen pakkomielteet kotona ja treeneissä nenä maassa kulkeminen sekä merkkailu. Aina kun se hämmentyi, sen nenä meni maahan ja pahimmassa tapauksessa se merkkasi lirautellen sinne tänne. Koska minulla oli aiemmin ollut vain narttuja ja Jedille ei olisi moinen tullut edes mieleen, mietin kerran jos kaksikin, mitä tehdä sen kanssa. Kun Zorro sitten pääsi treenien makuun, se on treeneissä niin keskittynyt, että hajut ja merkkailut ovat jääneet. Kotona pakkomielteetkin on saatu lähes hallintaan.
Matriarkka Rousku
Lauman viimeinen, mutta ei vähäisin on itse asiassa laumamme matriarkka, vanha kääpiövillakoiranarttu Rousku. Koira on poikani koira, hän sai sen ollessaan kaksitoista ja nimesi koiran Rouskuksi. Sen kanssa on harrastettu kaikenlaista, se on ollut demokoirana koulutuksissa ja se on esiintynyt erilaisissa näytöksissä. Tyttöni kisasi sen kanssa agilityssa ja Rouskulla oli tapana palkata itsensä roikkumalla verkkareiden lahkeessa. Yksissä kisoissa tyttöni juoksi maaliin koira lahkeessaan roikkuen, toisen kerran housujen kuminauha ei jaksanut pitää koiraa ja housut tipahtivat alas.
Yhä vieläkin kun se huomaa treenien alkavan, se värisee innosta. En raaski jättää sitä kotiin, vaan se kulkee mukana ja pääsee tekemään muiden mukana jaksamisensa mukaan. Epäilen, että se on puoliksi sokea ja sen kuulo on hyvin selektiivinen. Meillä koirat eivät saa nukkua sängyssä, paitsi Rousku, joka vielä muutama vuosi sitten se hyppäsi pois sängystä, kun se kuuli mieheni askeleet portaissa, vain hypätäkseen sänkyyn, kun kuuli mieheni nukkuvan. Se myös hyppäsi aamuisin pois sängystä juuri ennen kuin mieheni heräsi. Nykyisin se ei edes vaivaudu teeskentelemään, etteikö se nukkuisi sängyssä…
Koirani ei istu, vaikka pyydän sitä istumaan
Tuo kysymys tulee esiin ei joka kurssilla, mutta joka toisella. Vastauksia on monenlaisia, jos koiriltani kysyisi…
Jedi: ”Mitä….? Mitä sinä sanoit, toistatko? Istu? Miksi? Entä jos vaaditaan nopeaa toimintaa? Onko se varmasti sitä mitä tahdot? Istu? Siis niinkuin takapuoli maahan? Ja olet siis tosissasi? Haluat minun istuvan? Eteen vai sivulle? Saako siitä jonkin palkan? Näytätkö vielä kerran miten haluat sen tehtävän?”
Minä:”Istu, näin, näin, näin, näin….” Jedi: ”Aaaaa, ok, siis haluat minun istuvan, jos puhuisit selkeästi, meillä kaikilla olisi helpompaa”.
Bruno:”Tsalalalaaa, tsalalalaa, tsalalalaa… Hei, täällä haisee juusto, minulle maistuisi juusto, juusto on nenäni edessä, vau, se liikkuu ylöspäin pakko istahtaa alas, nami nami juustoa, mikä päivä!”
Zorro:”Istu, näinkö? Ok!”
Rousku:”Istu, mitä tehdään? Takataka kiertoa sinun ympäri, seistäänkö kahdella jalalla, ai miten niin piti vain istua? Eikös istuminen ollut perusasento ja lähtölaukaus toimintaan? No höh suoraan sanottuna….”
Teksti Mirja Ovitz, http://www.digidog.fi/
Teksti kirjoitettu Morrrin blogiimme.